Hymyilevä possu siten kuin ohjaaja halusi meidän sen näkevän. Kuvasuhde on 2.35:1.
Artikkelissa oletetaan että termit NTSC, PAL ja SECAM ovat tuttuja. Ohessa on lyhyt oppimäärä:
Kaikki tässä artikkelissa käytetyt esimerkit on tehty käsin. Kaikki mainitut elokuvat on kuvattu kyseisillä kuvausmenetelmillä, mutta kuvat eivät välttämättä ole aitoja elokuvaframeja. Kuvien tarkoitus on ainoastaan havainnollistaa samoja ilmiöitä joita voidaan nähdä vastaavalla tavalla kuvatuissa elokuvissa.
Aiempaa leveämmän kuvan saaminen oli suuri haaste elokuvan alkuaikoina. Epätoivoisimmat yrittivät käyttää useita rinnakkaisia projektoreita - joka oli tietenkin tuhoontuomittu yritys. Noihin aikoihin keksittiin kuitenkin tärkeä keksintö, anamorfiset kamerat ja projektorit (ks. kappale 2).
Hymyilevä possu siten kuin ohjaaja halusi meidän sen näkevän. Kuvasuhde on 2.35:1.
Hymyilevä possu anamorfisella linssillä kuvattuna.
Jotkin elokuvat ovat käyttäneet tätä menetelmää erittäin hyvin: Hyvät, pahat ja rumat, Vaaleanpunainen pantteri iskee jälleen ja alkuperäinen Tähtien Sota -sarja. (Itseasiassa Hyvät, pahat ja rumat kuvattiin ei-anamorfisella Technivision-nimisellä menetemällä. Esityskopiot ovat kuitenkin anamorfisia.)
Hymyilevä possu hard mattella.
Huom:
Tätä menetelmää ei tavallisesti käytetä
2.35:1 -suhteella kuvattaessa, ainoastaan 1.85:1 -elokuvissa (esim.
Terminator ja Aliens).
Hymyilevä possu soft mattella.
Tämä on erittäin yleinen kuvausmenetelmä.
Menetelmää on käytetty mm. elokuvissa Spaceballs - Avaruusboltsit, Uhrilampaat, Total Recall - Unohda tai kuole sekä Edward Scissorhands - Saksikäsi Edward.
Hymyilevä possu Super-35llä kuvattuna.
Esimerkkeinä tätä menetelmää käyttäneistä elokuvista voi mainita mm. Abyss - syvyys, Terminator 2 - tuomion päivä, True Lies - Tosi valheita, Apollo 13 ja Titanic.
Huomaa ettei Super-35:ttä voi näyttää elokuvateattereissa sellaisenaan. Teatterikopioihin täytyy käyttää jotain kolmesta edellämainitusta menetelmästä. Koska tässä tapauksessa kuvasuhde on 2.35:1, anamorfinen kopio olisi paras vaihtoehto.
Vaikka menetelmä itsessään ei aseta rajoituksia, CGI-erikoistehosteet mallinnetaan tavallisesti suhteella 2.1:1. Tämä rajoittaa myöhemmän videoversion tekotapoja huomattavasti.
Erittäin harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta äänielokuvat ajetaan 24 fps:n (framea sekunnissa) nopeudella. NTSC -video kulkee kuitenkin 30 fps:n ja PAL -video 25 fps:n nopeudella.
Ensinäkemältä nämä luvut vaikuttavat varsin epäyhteensopivilta, mutta framet eivät suinkaan ole videokuvan pienin yksikkö. Pienintä yksikköä kutsutaan kentäksi, jossa puolet videojärjestelmän kuvajuovista on näkyvissä. NTSCllä on siis 60 kenttää/s ja PALilla 50 kenttää/s.
Itse huomasin erään suosikkielokuvani - Pink Floydin The Wall - muuttuneen PAL -videoilla katsomiskelvottomaksi. Laulut olivat liian korkealla ja liian nopeita. Muutoin PALin väärä soittonopeus ei ole aiheuttanut minulle ongelmia.
Joten otamme ensimmäisen framen ja näytämme sen 3 NTSC -kentän ajan, eli 3/60s. Sitten otamme seuraavan framen ja näytämme sen 2 NTSC -kentän ajan, eli 2/60s. Alkuperäinen filmi on nyt mennyt eteenpäin 2/24s = 1/12s, eli täsmälleen saman ajan kuin NTSCllä kesää näyttää samat framet (3/30s+2/60s = 5/60s = 1/12s).
Tässä on vain ongelmana se, että joka toinen frame näkyy 1/20s ajan kun joka toinen frame näkyy 1/30s ajan. Kuvan siirtäminen vaakatasossa näyttää paljon nykivämmältä kuin elokuvateatterissa tai PAL -videolla. Lisäksi kuva-kuvalta toiminto NTSC-videoissa tuottaa välillä saman kuvan kaksi kertaa. 12" laserlevyissä tämä ongelma on ratkaistu lisäämällä levyyn koodeja, jotka kertovat uuden framen alkamiskohdan. DVDissä käytetään vastaavia koodeja, vaikka ne eivät aina ole oikeilla paikoilla.
Jos hiuksienhalkominen - tai videokuvan ja äänen yhdistäminen - kiinnostaa, on hyvä pitää mielessä ettei NTSC tarkalleen ottaen ole 60 kenttää/s, vaan 59.94 erinäisistä käytännön syistä johtuen. NTSC esittää myös elokuvat väärällä nopeudella. Virhe on kuitenkin vain 3.6 sekuntia tunnissa.
Aluksi filmi luetaan optisella skannerilla ja digitoidaan. Tavallisesti digitointi tapahtuu huomattavasti TV-tarkkuutta korkeammalla resoluutiolla; näin kuvaa voidaan jälkeenpäin käsitellä ilman laadun heikkenemistä.
Mitä videomastereille sitten tehdään? Vastaus riippuu täysin käytetystä kuvasuhteesta.Ongelmia tulee vain jos käytössä on uusi 16:9 -suhteen laajakuvatelevisio (1.78:1). Tällöin on tehtävä valinta: haluatko koko kuvan - jolloin kuva on hieman pienempi ja molemmilla sivuilla on mustat palkit - vai haluatko täyttää koko ruudun ja menettää osan kuvasta. Valitse itse!
Joidenkin ihmisten mielestä letterboksaus saa pienen television näyttämään entistä pienemmiltä, minkä vuoksi TV-yhtiöt saavat vihaisia puhelinsoittoja lbx-esitysten yhteydessä. Tämän vuoksi lähes kaikki widescreen -elokuvat on saatu täyttämään vanha 4:3-suhteen TV-ruutu tavalla tai toisella.
Helpoin tapa saada anamorfinen elokuva sopimaan TV-ruutuun on luonnollisesti jättää anamorfinen linssi pois, jolloin koko alkuperäinen kuva tallentuu videolle. Valitettavasti ihmisistä tulee laihoja ja vääristyneitä, joten tämä menetelmä on erittäin harvinainen ja epäsuosittu.
Toinen tapa on kohdistaa videokamera filmin keskelle ja näyttää elokuvasta vain keskikohta. Menetelmää kutsutaan kroppaukseksi, ja epäsuosituksi sen tekee se, ettei katsoja näe lainkaan mitä kuvan laidoilla tapahtuu. Kuvassa voi näkyä esimerkiksi itsekseen jutteleva pöytä näyttelijöiden leikkautuessa kuvan ulkopuolelle.
Tavallisin ratkaisu on käyttää ns. pan & scan -menetelmää. Videosiirrosta vastaava henkilö voi näyttää katsojalle minkä tahansa kohdan kuvasta. Tällä tavoin katsoja voi keskittyä tarinan kannalta oleellisiin kohtiin - hintana on vain se, että näkemättä jää kaikki mitä siirron tehnyt ei pitänyt tarpeellisena.
Kannattaa pitä mielessä että suhteella 2.35:1 kuvattu elokuva menettää yli 45% alkuperäisestä kuva-alasta kun se esitetään pan & scan -versiona.
Jotkut elokuvat eivät kärsi kovin paljoa pan & scanista kun taas toisista tulee katsomiskelvottomia (Hyvät, pahat ja rumat). Ohessa esimerkki pan & scan -kuvasta:
Joissakin maissa - myös Suomessa - tekstitys asetetaan kuvan päälle, jolloin katsoja menettää yli 50% alkuperäisestä kuva-alasta.
Surkein tilanne jonka olen päässyt näkemään oli pan & scan -siirto 16:9 -televisiolla - zoomattuna. Tässä tapauksessa katsoja menettää 57% alkuperäisestä kuva-alasta, joten kuvauksesta ei juuri jää enää mitään jäljelle:
Ja uskokaa minua: tekstitys peitti jäljellejääneestä kuvasta vielä neljäsosan.
MGM:n letterbox -sivut ovat varsin hyödyllisiä jos haluat tietää lisää letterboksauksesta.
Tässä letterbox -versio näyttää häviävän: open matte -versiossa kuvan ylä- ja alaosissa on selvästi enemmän kuvaa. Valitettavasti tämä ylimääräinen materiaali on myös open matten varjopuoli. Esiin tulleilla alueilla ei voi olla tärkeää materiaalia, sillä ohjaaja katsoi kuvausvaiheessa ainoastaan widescreen -aluetta. Lisäksi uusilla alueilla voi olla ylimääräistä tavaraa kuten esimerkkikuvassa näkyy: ylhäällä roikkuu mikrofoni ja merenpohjassa lojuu limsapullo. Nykyään tämä ei ole enää niin suuri ongelma, sillä videomasteria valmistettaessa kuvaa voidaan zoomata jotta ei-toivotut kohteet jäisivät kuva-alan ulkopuolelle.
Jos haluat nähdä hyvän esimerkin open matten ongelmista, tarkista Total Recallin PAL -versio.
Taloudellisista syistä erikoistehosteet kuvataan tai suunnitellaan tavallisesti vain elokuvan widescreen -alueelle (suunnilleen 2:1), joten open-mattella kuvatun elokuvan erikoistehosteet pan & scannataan aivan samoin kuin anamorfisessa tai hard-matte -elokuvassa. Tämä näkyy erityisen hyvin T2:ssa tai Paluu tulevaisuuteen -sarjassa.
Teatteriversio saadaan helposti siirrettyä alkuperäiseltä digitaalimasterilta. Lisäksi tällaisesta versiosta on varsin helppo saada varsin kohtuullinen pan & scan -versio, sillä kohtauksesta riippuen kuvaa voidaan rajata ja zoomata tarpeen mukaan. Katsotaan seuraavaksi millaiset widescreen- ja pan & scan -versiot edellisestä framesta saadaan:
Widescreen -alue on rajattu punaisella ja se pysyy luonnollisesti samanlaisena koko elokuvan ajan, sillä tämän alueen kuvaaja näki filmatessaan. Sininen pan & scan -alue voi sitävastoin liikkua mihin tahansa suuntaan ja jopa muuttaa kokoaan. Vaikka esimerkissä pan & scan -versio sisältää enemmän materiaalia pystysuunnassa ja menettää vaakasuunnassa varsin vähän, tämä ei pidä paikkansa kaikissa tilanteissa. Tämä on nykyisin erittäin suosittu tapa valmistaa tavallinen 4:3 -versio elokuvasta. Tässä vielä yhteenvetona esimerkkikuva sekä widescreen- että pan & scan -versioista:
Vaikka pan & scan -versiot tehtäisiin huolella, joitakin virheitä voi edelleen olla havaittavissa. Esimerkiksi T2:n kohtauksessa, jossa T-800 ja John menevät puhelinkoppiin, pan & scan -versiossa huomaa selvästi että puhelin on koko ajan hajalla: T-800 rikkoo vain jonkinlaisen muovikuoren joka estää rahoja putoamasta maahan. Lisäksi kannattaa pitää mielessä että kaikki erikoistehosteet kuvattiin suhteella 2.1:1, ja nämä kohdat joudutaan tietenkin pan & scannaamaan.
Tästä masterista voidaan nyt luoda erilaisia versioita. Esimerkkeinä on pan & scan, laajakuva ja anamorfinen laajakuva. Kuvien suhteelliset resoluutiot ovat kohdallaan.
Tällä tavalla resoluutio on mahdollisimman korkea, mutta katsoja menettää osan kuvasta. Esimerkkikuvassa katsoja ei tiedä setelin sarjanumeroa, koska tieto ei mahdu ruutuun.
Uudessa laajakuvatelevisiossa kuva on aluksi mustan alueen keskellä, mutta zoom-toiminnolla letterboksattu kuva suurennetaan niin, että se täyttää kuvaruudun koko leveydeltään.
Ideana on optimoida videokuva uusille 16:9 -laajakuvatelevisioille vanhojen 4:3 televisioiden sijaan. Kuva näyttää aluksi seuraavalta.
Kuva on siis 33% liian korkea. Mitä asialle voi tehdä?
Kaikissa EU:n alueella myytävissä yli 20 tuuman 4:3 -televisioissa on "anamorfinen puristustoiminto" tilanteen korjaamiseksi. Kaikissa laajakuvatelevisioissa on kuvasuhdetoiminto, ja yksi tarjotuista kuvasuhteista on 16:9. Painamalla nappia saamme tulokseksi seuraavaa:
Nyt lopullinen kuva näyttää lähes samalta kuin esimerkkikuvat letterboksauksen kohdalla. Joten miksi vaivautua?
Nykyistä videoresoluutiota ei enää rajoita televisio, mikäli singaali on hyvälaatuista. Rajoittava tekijä on lähdemateriaalin laatu. Lisäksi kannattaa muistaa videokuvan lomitettu juovarakenne: sen vuoksi pystyresoluutio on paljon vaakaresoluutiota tärkeämpi tekijä. 16:9 -kuvassa saadaan mukaan 33% enemmän pystyresoluutiota. Katsojalle tämä näkyy terävämpänä, vakaampana kuvana ja pienempänä välkkymisenä.
Mutta entä jos televisiossa ei ole 16:9 -nappia tai inhoat mustia palkkeja? Jos olet DVD-käyttäjä, saat kaiken kuin tarjottimella. Soittimen perusvalikoissa voit valita televisiosi kuvasuhteen kolmesta vaihtoehdosta. "16:9" toimii juuri siten kuin yläpuolella kerrottiin. Muut vaihtoehdot ovat "4:3" ja "4:3 Pan & Scan". Alapuolella on esimerkkikuvat anamorfisesta dvdstä tavallisella 4:3 -televisiolla katsottuna.
Kuten kuvasta näkyy, "4:3 pan & scan" toimii siten ettei kuvan korkeutta muuteta 16:9 -asetuksesta, vaan kuvaa levennetään kuvasuhteen korjaamiseksi. DVDlle on tallennettu dataa joka mahdollistaa kuvan vierittämisen vasemmalle ja oikealle kohtauksesta riippuen. Kannattaa huomata, että nämä toiminnot ovat mahdollisia vain anamorfisilla 16:9 -levyillä, eivätkä ne toimi letterboksatuilla DVDillä.