VIIKKO 23



Pahoittelut skandien puuttumisesta viikoilta 23-25, NT sanoi itsensa irti ja kirjoittelen nyt aivan muualta kuin kotikoneelta ;)

MAANANTAI 7.12.1998

Tuleva viikko oli aivan uskomatonta boretusta ottaen huomioon, etta oli sentaan viimeinen gineskin. Tanaan oli vuorossa RK-ammuntoja, tarkemmin sanottuna ideana oli ampua J-Kauden ampumataitotesti, RK-3 ja yoammunnat. Pakkasin mukaan ampumaratavarustuksen ja sikana syotavaa koska jos kukaan muistaa minkalaista ampumaradalla oli viimeksi, tulee siella ainenkin nalka. Siina missa uudet alikessut opettelivat vasta hommiaan oli gonakessuilla kova kiire pakata kamojaan ja hoitaa ne viimeisetkin luovutukset. Ampumaradalle lahdettiin jossain kymmenen aikaan aamusta taysin ihmemuodossa pioneerikassun takapihan lapi. Jonkin aikaa siina tallusteltiin ja tultiin ampumaradalle jossa jengille pidettiin nimenhuuto ja kaskettiin jokaiselle oma ampumapaikka. Keli oli aika epavakaata, valilla tuli lunta ja valilla oli kylma. Ei muuten vituttanut, mutta kun lunta satoi aina ampuma-alustalle ja siina maatessa tuli sitten marka. Mukana ei ollut myoskaan kuin armeijan "tyojarrut" eli nuo koiranpaskan nakoiset rukkaset eli toisen kaden piti olla hanskaton jos liipasimesta meinaa vetaa. Ja siina tuli kylma. Ammuntoja johti Lt. Yla-Outinen ja Vanr. Arnkil. Yla oli taas omituinen itsensa, hieman hilpealla paalla nakyi ukko olevan, syyta en uskalla arvata. Ensin ammuttiin RK-3 eli makuultaan kaantyviin tauluihin. Kerta olimme vasta RK-3:n ampuneet vissiin pariin kertaan aikaisemmin ja kuivaharjoitelleet ainenkin kahdesti, katsoi Yla, etta pieni harjoitus olisi paikallaan. Jep jep jep. Ja sita ennen ammuttiin kohdistuslaukauksetkin...

Tahtain ei pahemmin ollut karsinyt lukuisten leirien aikana ja laakit meni suurinpiirtein sinne minne pitikin. RK-3:sta taisin saada tyydyttavan tuloksen, varmasti sen takia koska kadet oli niin perkeleen jaassa kun ei ollut parempia hanskoja. RK-3:n jalkeen pidettiin tauko kun lounas saapui paikalle ja tama oli taas vaihteeksi naita "odotellaan-ampumaradalle-hohhoijaa!" kohtia joissa boretus valtasi kaikki. Falkenberg lensi Ahtiaisen sun muiden takia ainenkin kolmesti ampumaratapenkalta alas noiden odotusten aikana, harmi ettei valokuvaa saanut ikina kesken ilmalennon. Lampimiksimme lahinna tapeltiin ja riehuttiin ja meinasin kaantaa yla-outisen megafoninkin, mutta ylikersantti "rutto" mertsalmi mulkaisi hirmuisesti enka sitten toteuttanutkaan suunnitelmaani. Mertsalmi kaytti taas vajaita alynlahjojaan ja kaski joka taistelijan etsimaan itselleen pari ja harjoittelemaan merimiespainia. Joo-oh... Sitahan siina vahan aikaa tehtiin ja Falkenberg lensi taas... Safka oli paskaa enka sita jaksanut edes syoda. Kaansin ison paketin rusinoita joita jaksoi safkata ja repusta hieman fazerin sinista ja pullo pepsia. Nam. Vaikka olenkin army diaryssa bashannut armeijan maastosafkoja varmaan jo 20 viikon ajan kannattaa sinne silti menna "Kylla se safka ihan hyvaa on ja sita on paljon" -asenteella. Jos taas heti taman luettuaan tajuaa, etta armeijan safkat on taysin perseesta niin kannattaa jo heti ekalla viikolla tuoda omat safkat mukana. No ei vaan, Sanotaan, etta viimeistaan Taistelijan leirin jalkeen kannattaa alkaa tuoda omia safkoja mukaan. Meinaa nimittain sita, etta taman jalkeen leireilla on aina mukana kenttakeittimet ja safkanteosta vaastaa joku amislainen debiili joka on viela hyvalla sakalla TAS-patterissa ollut alkujaan. Eli syot jotain keitettya silakkaa tms. P-kauden leireilla (Eli morttileiri ja TST-leiri) safkat hankitaan kassulta, eli syotte tod.nak. sita mita kasarmilla olijatkin syovat.

Meika taas horisee jostain safkoista...Niin! Safkan jalkeen alkoi sitten ampumataitotesti josta en oikeastaan tieda mita sain tulokseksi koska ei kiinnostanut. Sain joko 10 tai 11 eli hyvan tai kiitettavan. Paavilaisen tappokone sai vihdoinkin sen kiitettavan eli mies repaisi kuntsarin. Suorituspaineetkin oli suht' kovat joten mies olisi varmaan tappanut itsensa ellei olisi onnistunut. Olin kylla valmis ampumaan miehen tauluun parilla kertaa kun ei napannut koko homma. Paiva oli muuten ihan perseesta, mutta pari positiivista puolta oli. Ensinnakin yoampumiset siirtyi huomiseen ja aamukasojen kiusaus oli tavattoman hauskaa. Alik Pajunen (se hemmo nukahti siltikin taistelijan leirilla kipinaan...) jakoi aina ammukset niille pirun alustoille ja niita sai koko ajan olla pyyhkimassa kun satoi lunta. Sairas mielikuvitus iski tepposet ja kirjoitinkin "25" lumeen, siihen kohtaa mihin Pajunen aina panokset laski. Seuraavalla kerralla omalla kohdallani luki "Laja", Paavilaisen alustalla "Rova TJ 0" ja kahdella seuraavalla "25". Ja Pajusta vitutti. Mies oli kuulemma katunut AUKiin menoa jos AUK-aikana enka kylla ihmettele. VIELA PUOLI VUOTTA! HUHHUH. Rova TJ 3 viikkoa, leiriaamuja jotain 50+ ja TJ 180...KYL! Kuulin myos kun Arnchilidog (eli Arnkil) jutteli ylalle, etta mies siirtyisi mukamas viestiin. Joku toinen taas myohemmin kassulla sanoi, etta Arnkil haipyisi ja perustaisi oman firman. Miksikohan armeijassa aina liikkuu huhuja nain helvetisti?

Yolla huvista piti huolen vanhat alikessut. Olin juuri kaynyt nukkumaan kun joku iski tuvastamme valot paalle. Paavilainen kavi sammuttamassa. Minuutin paasta valot iskettiin taas paalle. Venasin vahan aikaa ja menin lopulta itse sammuttamaan ne. Jain samantien kytikseen ovelle ja ihmekkos tuo, Jonssi hipsi aina vitostuvasta ja kavi iskemassa valot paalle. Kirosin miesta siina kaytavalla ja pidimme pienen haistattelutaistelun ja ilmeisen voittoisana loppuyo nukuttiin rauhallisesti.

Kuvia viikolta


TIISTAI 8.12.1998 "Ala tsemppaa, ota vemppaa."

Klo 0600 kaikui viestipatterin kaytavilla "Viestipatterissa NOLLA!" jonka jalkeen unia jatkettiin viela puoli tuntia.

Jooh... Meikalle riitti ammunnat viikon ajalta. Aamulla aamuvastaanotolle jossa meikaa odotti vanha tuttu laakari ryysy eli se kokelas jonka kanssa sosialisoi silloin joskus aikaisemmin. Samat vanhat paskat jaarittelin ja tuli laakkeita ja VUPx2. Itseasiassa menin AVO:lle vahan liiemmin miettimatta ja dialogi taisi olla seuraava:

	RYYSY:"ja mikas on vikana?"

     NOKKANEN:"Oli vahan kuumetta eilen ja tuntuisi flunssa olevan
               tulossa. Oltiin eilen ampumaradalla ja oli vahan
               liian vahan vaatetta paalla."

	(Ryysy mittaa kuumeen.)

	RYYSY:"Ei sulla enaa kuumetta ainenkaan ole."

	(Tassa vaiheessa tajusin, etten ollut itseasiassa miettinyt
         mitaan hyvaa vaivaa jota valittaisin.)

     NOKKANEN:"...No hyva. (tauko)... Kurkku on vahan kipea."

	(Ryysy tunkee tikun suuhun ja tarkastaa.)
	
	RYYSY:"Hmm, kylla vahan nielu punottaa."

	(HUHHUH! Ja meika vedattaa 10-0!)

     NOKKANEN:"Hmhh, ja paata on sarkenyt aika paljon ja taisi olla jotain
               migreenin tynkaakin tuossa. Kurkku on tosiaan aika kipea
               eika valilla aanikaan tahdo tulla. Jos voisit antaa vaikka
               sita samaa yskanlaaketta kuin viimeksi ja vaikka VUPx2."

Eli VUPx2 + sit jotain laakkeita. Taman paivan jengi oli ampumassa yoammuntoja ja vissiin RK-7:aa eli 300 metrin ammunnat. Oli kuulemma ollu ihan nastaa eika Ylakaan ollut paikalla. Arnkil ei hirveasti jaksanut pimeaa odotella ja kasittaakseni ammunnat ammuttiin suht' valoisissa olosuhteissa. Arnkil simuloi valoa jotenkin, mutta jai vahan hamaraksi miten tama tapahtui. Vanhat alikessut kotiutui siina kahden tienoilla ja vahan haikein mielin sitakin katsoi. Heebot lahti oikeastaan juuri silloin kun niihin alkoi tutustua paremmin. Ei vituttanut kuin vasta illalla kun vastaaja oli taynna yhden kokelaskaverin hajotusviesteja.

Kuvia viikolta


KESKIVIIKKO 9.12.1998

Jarjenvastainen toiminta lisaantyy. Onneksi olin vempassa. Hemmot harjoitteli komentopaikan pystytysta eli kasittaakseni pistivat pataljoonan osilta komentoteltan pystyyn ja vetivat sinne parit radiot + pistivat pari exel-mastoa pystyyn. Aika mielenkiintoista, etta KarTR:n viestipatteri on ainoa sotakelpoinen joukko joka Rovalta tuli ottaen huomioon, etta siella kumminkin oli kaikki maan tykistorykmentit ja sitten joudutaan harjoittelemaan jotain vitun radioiden laittoa!? Tamakin paska vaan sen takia, etta uudet alikessut oppivat miten komennetaan. Mitahan ne nysvaa siella AUKissa oikein? Luulisi, etta hommat opetetaan siella eika ukkoja pisteta meille treenaukseen. Totta puhuen joka kerta kun AUKin ukkoja nakyi E-Kauden aikana olivat hemmot jossain kentalla harjoittelemassa niinkin tarkeita asioita kuin "taakse poistu, vasemmalle poistu, eteen vie, asento, lepo, asento, ilmoitukset, tahdissa mars, osasto seis."

Loppujen lopuksi komentoteltan pisti pystyyn alikessut koska gonat ei jaksanut. Tai nain ainenkin kuulin.

Kuvia viikolta


TORSTAI 10.12.1998

VO Alkaa

No meikalta loppui vemppa ja ajattelin tsekata mita paskaa talla kertaa on vuorossa. Jes. Mita jos kerrattaisiin vaikka KesLaa ja Sanlaa? Ja miten olisi jos kaydaan lapi vahan miten varaamovaunut toimii TAI MITEN LASKINKONTTI LAITETAAN KAYTTOKUNTOON! Siis vaikka oltiinkin ainoa sotavalmis osasto Rovalta niin kyllahan naita kannattaa harjoitella eiko? Nopeasti laskettuna olen kelannut kontin ylos ja alas yhteensa ... ainenkin 13 kertaa + joka kerta ollut laittamassa sita muuten kuntoon. Ja sitten vahan treenataan. Kukahan saatanan talipaa nuokin ohjelmat suunnittelee...Vahan menee hermo ikaankuin! No siina sitten oltiin, eka rasti oli tuo rakastamani laskinkontti minka aarella vannoin etten kylla IMPAn leirille lahde. Siis mieluummin olen vaikka vartiossa, mutta IMPAlla tulisi vastaan ainenkin seitseman asiaa joita mieluummin valttaisin. Teltanpystytys, kenttasafkat, Aatrokoski, Keskinen, Falkenberg, Laskinkontti ja Helasen sekopaa. Jooh. No kontti ylos, kontti alas. Alik Forstrom tms. oli ollut laskinryhmassa pari kertaa ja tama mies oli lahdossa IMPAn leirille johtajaksi. Taman jalkeen opeteltiin varaamovaunun jannittavaa maailmaa. Ikina en ollut kyseiseen vaunuun hirveammin koskenut enka oikeastaan siita mitaan tajunnutkaan enka jaksanut ymmartaa joten aika meni lahinna Paavilaisen kanssa tapellessa ja TJ lukuja vaunun kylkeen piirrellessa. Tauolle paastiin aikaisemmin kun vakuutettiin alikessu siita, etta homma oli tuttua.

Tauon jalkeen jannittava SanLa-rasti jonne mukana tuli viela vemppaporukka toista kertaa. VUP-ukot joutuivat nimittain kaymaan lapi SanLa- ja KesLarasteja vuoronperaa koska eivat ulkorasteille voineet menna. Nousiainen oli aivan hajalla kun oli toista kertaa napraamassa SanLaa ja meno oli sen mukaista. Boretus oli aivan tajuton kun TAAS kerran alustettiin sanla ja lahetettiin vahan YKta sinne ja tanne. Sitten joku Oppilas Kurppa tai Kermit (oikeaa nimea en muista, miehen puheesta ei kumminkaan saa mitaan selvaa ja nayttaa ihan kermitilta. Sama hemmo oli silloin siina TAS-koulutuksessa mika oli joskus pari viikkoa sitten.) tylyttaa takana, etta kannattaisi kuunnella...Joo, eihan me Sanlaa osata kayttaa ei. Tahan peraan sitten viimeinen rasti, eli KesLa jossa en tehnyt mitaan. Nousiainen yms. seurasi talle rastille ja tassakin vempat teki kaikki hommat mita piti, rastille vasta saapuneet istuivat takana ja mellastivat. Alkujaan ylan piti tulla hoitamaan rastia ja tsekkaamaan etta alikessu tajuaa mita tekee, mutta miesta ei nakynyt. Rastin piti joku Alik Kirjakieli joka kavi hermoon aivan suhteettomasti.

Meika oli joutunut myos vartio-osaston ykkoslahtoon ja tama tietty kostautui silla, etta juuri ollessani soden kirjastossa meika kuulutetaan yksikkoon. Lainasin siina kirjat ja luin jotain ja lahdin tepsuttelemaan yksikkoon jossa sitten paljastuu, etta alik. Kuusenhako oli piruuttaan kutsunut meikan takaisin kun ei ollut kamat pakattuna. Mitaan halyytysta ollut tullut...

Kuvia viikolta


PERJANTAI 11.12.1998

VO

Ei nappaa enaa mikaan, ei mua maaraa vaapelikaan...

AVOlle mars. Jostain kumman syysta jouduin sitten Lahden vastaanotolle. Laakari Lahti nayttaa ja kayttaytyy kuin homo. Mies ainenkin lahenteli jokaista sillon ekassa laakarintarkastuksessa. Lahtea kutsutaan myos nimella keppilahti koska ukko antaa mielellaan keppia eli KPta (Kelpaa Palvelukseen). Noh. Samat selitykset ukolle taas ja jouduin sitten CRP-kokeeseen ja rontgeniin. CRP oli vaihteeksi taas kunnossa eli 10 tai alle kun kuulin monelta juttua jossa luvut vaihtelivat jossain 150 molemmin puolin. Sairasta menoa. CRP:n jalkeen oli jo vahan haikea olo ja tuntui ettei vapautuksia tulisikaan. Rontgenissa matami skannasi paakopan ja vein sen lapun sitten Lahdelle joka heti tarkkaavaisella katseellaan huomasi meikalla poskiontelon tulehduksen!!! JES. HALLELUJAA! Oli pakko sanoa viela "Hui!" Lahdelle ja katsoa huolestuneena sita paperia jotta efekti olisi paras mahdollinen. VUPx3, nenasuihketta ja 8 paivan antibioottikuuri. Itse paivan palveluksesta en tieda, taisivat pakata kamaa sita IMPAn leiria varten tai jotain.

Kuvia viikolta


LAUANTAI 12.12.1998

VO

Gines on sikapop. Jengi vietti paivan urheillen eika sinnekkaan kaikki edes lahteneet... Gines hajotti aivan tavattomasti ja sen aikana tapahtui kaikkea sairasta. Paivystajan kirjasta loytyi mm. Seuraavia merkintoja.

21:10 - Pidin iltavahvuuslaskennan. Tkm Kerminen ja Tikka eivat olleet
paikalla.		-Alik Pajunen

21:50 - Tkm Kerminen ja Tikka ilmoittautuivat kaartinhallin 
paivystyksesta. (*)	-Alik Pajunen

(eli kun ollaan vartiossa ollaan joko puomivartiossa, paaportilla, soden 
tai kaartinhallin paivystajina tai ykkoshalyissa. Osa ei tietenkaan ollut 
missaan.)

(*) Loysin Kermisen ja Tikan kaartinhallilta uimassa alasti musiikin
    soidessa niin kovaa, etta se kuului ulos asti. Poistin heidat
    SPOL-partion avulla.
			-KarPR Paiv.Up. Vanr nimitahan.

Jotain muuna paivana taas loytyi seuraavia.

??:?? - Loysimme yhdesta tuvasta hajonneen sankyn. Toimme sangyn osat
        paivystajan poydan taakse.
			-Alik joku

??:?? - Huomasimme, etta yksikon kaytavan takaosan kattopaneelit olivat
        tippuneet.


Kuten nakyy, homma meni aika levottomaksi. Yolla kukaan ei juurikaan nukkunut vaan valot olivat parissa tuvassa paalla ja meno oli aika mainiota. Kavin itse yolla laittamassa valot paalle vitostuvasta, mutta joku talipaa oli keksinyt laittaa meidan tuvasta ikkunan auki silla aikaa. Meika nappaa valot paalle uusien alikessujen tuvasta ja ryntaan rennon nopeasti takaisin tupaan ja isken oven kiinni ja singahdan vuoteeseen. Sitten meidan ovi aukeaa. Juoksen ja laitan sen kiinni ja singahdan sankyyn. Taas se aukeaa. Sama uusiksi. Talla kertaa joku on jo kerennyt vitostuvan ovea sulkemaan ja huomaa, etta seiskatuvalla on ovi auki. Ja valot rapsahtavat meilla paalle... Savolaisen punkka kokee joukkoraiskauksen taman ollessa paivystamassa. Savolaisen patja joutuu paavilaisen sankyyn ja siviilisangyn patja Tkm Porkin alle. Savolainen hieman vittuuntuu.

Kuvia viikolta


SUNNUNTAI 13.12.1998

VO

Jengi kalustaa ja sen jalkeen vempat katselee ikkunasta kun terveet miehet juoksee kentalla ympyraa ja harjoittelee parikaapelin vetoa. Ei hyvaa paivaa. Emme sitten kai olleet niin sotakelpoisia siella Rovalla? Illemmalla huomaan, etta meikalle on merkitty viela huominen paiva VUPiksi vaikkei niin olisi. Ilmoittaudun silti AVOlle koska IMPAlle en lahde ja jos en saa vapautuksia niin kaytan tuota alikessun tekemaa virhetta hyvaksi ja sanon etta mulla on viela maanantai vapautuksia.

Kuvia viikolta


[EDELLINEN]-- [SEURAAVA]